Partiolippukunta Harjun Veikot ry


etusivu > radio-osasto




Radio-osasto







Harjun Veikot toimivat aktiivisesti muiden tamperelaisten partiolaisten kanssa Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa, joka on SPR:n organisoimaa vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Suuri osa johtajistosta on käynyt Hämeen Partiolaisten järjestämän viestikurssin ja saaneet näin viestittäjätodistuksen, joka oikeuttaa käyttämään VHF-puhelimia partioverkossa 68 MHz:n taajuudella.

Harjun Veikkojen radio-osasto on osallistunut jo vuosien ajan partiotaitokisojen ja erilaisten muiden tapahtumien viestiyhteyksien hoitamiseen. Esimerkiksi Tampereen ympäristössä ajettavien rallien turvaviestiverkko on viime vuosina usein ollut Haven vastuulla.

Lippukunnalla on käsi- sekä autoradiopuhelimia joiden avulla voidaan toteuttaa mittavakin viestiverkko. Viestin lisäksi lippukunnan jäseniä on koulutettu Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun maastoetsijöiksi etsintäkursseilla. Harjun Veikot toimivat pelastuspalvelutilanteissa, esim. katoamistapauksissa, maastoetsijöinä ja viestittäjinä. Hälytyksiä on viime vuosina ollut 5-10 kertaa vuodessa.